11.-12. päivä

Muovittomuudesta alkaa todellakin tulla jo rutiini, ainakin orastava sellainen. Opettelua tämä kyllä vaatii, muovia kun löytyy yllättävistäkin tuotteista ja muovittomia tuotteita on vähän metsästettävä. Nyt suuntaan ruokaostoksillani Hakaniemen halliin ja Ekoloon kasviksia, pähkinöitä ja siemeniä ostamaan, joskin nyt kevään edetessä muovittomia kasviksia alkaa olla myös tavallisissa ruokakaupoissa. Oliiviöljyn kohdalla armahdin itseni, sillä lasisissakin pulloissa on pullonsuussa ja metallisessa korkissa pieni pala muovia. Mutta pakkohan minun jotain rasvaa on saatava!

Kysymyksiä on noussut useita näiden viikkojen aikana, en vain ole ehtinyt kaikkiin etsiä vastauksia. Tässä muutamia kysymyksiä:

– Mitä tapahtuu metallikansissa, oliiviöljypulloissa ja nestekartonkipakkauksissa olevalle muoville kierrätysprosessissa?

– Onko punnittavien tuotteiden hintalapuissa muovia? (ne repeytyvät kuin paperi 😀 )

– Mistä sais kahvia ja vessapaperia muovitta?!

– Entä rypsiöljyä?!

Etsin vastausta ensimmäiseen kysymykseen HSY:n lajittelusivuilta sivuilta ja selvisi, että: ”metallinkeräykseen käyvät esineet, joista silmämääräisesti yli puolet on metallia”. Mutta mitä sille metalliesineessä olevalle muoville tapahtuu? En löytänyt tähän vastausta, joten lähetin kysymyksen HSY:lle, uteliaana odotan vastausta.

Joka tapauksessa HSY:n sivuja lukiessa tulee hyvin optimistinen olo. Vaikuttaa nimittäin siltä, että ainakin Suomessa kierrätys oikeasti toimii ja vähentää energian- ja materiaalinkulutusta. HSY:n mukaan esimerkiksi jokaisessa metallipakkauksessa on yli neljännes kierrätettyä ma​​teriaalia. Lisäksi metallin jalostaminen malmista kuluttaa yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin metallin valmistaminen kierrätysraaka-aineesta.

Löysin myös kiintoisan artikkelin muovin kierrättämisestä. Muovin uusiokäyttöön menee huomattavasti vähemmän energiaa kuin uuden muovin tekemiseen, joskin uusiokäytön kohteet ovat (toistaiseksi?) rajattuja. Kierrätetystä muovista tehdään muun muassa muovipusseja ja muita kalvomaisia muovituotteita. Lisäksi kierrätettyä muovia voidaan käyttää rakentamisessa, muun muassa erilaisissa putkissa ja jopa s i l l o i s s a. Tuo rakennusmateriaalina käyttö pistää kyllä miettimään, että mitä sitten kun nuo muovirakenteet kuluvat? Syntyykö niistä hiljalleen kuluessaan ongelmallista mikromuovia? Lisää selvitettävää….

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s